Olin pari viikkoa sitten ystäväni kanssa ajelulla myöhään illalla. Olimme ylittämässä moottoritien siltaa, kun ihmettelimme autoista muodostunutta jonoa. Pysähdyimme huomataksemme, että nuori poika oli kiivennyt sillan kaiteen yli ja oli valmis hyppäämään. Ystäväni soitti hätänumeroon, minä ryntäsin ulos puhumaan pojalle. Poika kielsi tulemasta lähelle, tottelin. Ystäväni huikkasi, että apua on tulossa ja pyysi minut takaisin sisälle autoon. Odottavan aika oli pitkä, kun samalla piti jännittää sillan alla viliseviä rekkoja ja pojan aikeita.
Poliisit tulivat pian ja ottivat tilanteen ammattitaitoisesti haltuun. Loppujen lopuksi poika kiipesi kaiteen yli takaisin maan kamaralle, josta hänet siirrettiin välittömästi ambulanssiin. Emme kuulleet neuvotteluja, joita poika kävi poliisien kanssa. Ajattelen, että ainoa asia mikä oli pelkoa vahvempi, oli toivo. Onneksi tässä tapauksessa toivo voitti.
Tilanne jäi pohdituttamaan minua paljon. Kävin mielessäni läpi asioita, jotka olivat mahdollisesti ajaneet pojan lohduttomaan tilanteeseen. Koulukiusaaminen? Läheisen menettäminen? Aiemmat mielenterveysongelmat? Yksinäisyys? Vaihtoehtoja löytyi monia. Vaan löytyykö vaihtoehtoja ehkäisemään näitä ongelmia?
Mielenterveysongelmiin löytyy monipuolisia hoitomuotoja. Ongelma onkin siinä, että hoitoon ei pääse. Pitkät jonot julkisella sektorilla kunnissa ja kaupungeissa tai opiskelijaterveydenhuollossa venyttävät avun saantia kuukausilla. Pääsy Kelan korvaamaan kuntoutuspsykoterapian piiriin voi tyssätä taloudelliseen tilanteeseen tai pitkään hakuprosessiin. Sairaana paperibyrokratian hoitaminen vaatii erityisiä ponnisteluita eikä asiaa helpota epävarmuus hoidon kustannuksista. Vaatimus omasta aktiivisuudesta voi estää hoitoon pääsyn ja sen toteutumisen kokonaan.
Ymmärrämmekö, kuinka suuri merkitys ennaltaehkäisevällä työllä on? Lähes puolet suomalaisista kokee elämänsä aikana mielenterveysongelmia ja liki jokainen meistä ainakin tuntee jonkun henkilön, joka on kärsinyt mielenterveysongelmista. Ongelmien tultua esille moni saattaa miettiä, että miten minä en huomannut mitään tai olisinko voinut tehdä jotain, jolla tämä olisi vältetty etukäteen.
Aikojen saatossa mielenterveysongelmia on hävetty ja piiloteltu. Henkilökohtainen ongelma tai sairaus käännetään heikkoudeksi, vaikkei sen niin pitäisi mennä. Viime aikoina mielenterveysongelmiin liittyviin stigmoihin on pureuduttu tekemällä ongelmia näkyviksi.
Hyvä niin, ajattelen. Entisenä paniikkikohtauspotilaana muistelen vieläkin, kun tuttavani kertoi kärsivänsä paniikkihäiriöstä. En voinut uskoa, että juuri tämä kyseinen tuttavani voi kärsiä paniikkikohtauksista, olihan hän reipas ja ulospäinsuuntautunut, skarppi nuori nainen. Ihailin ja ihmettelin hänen rohkeuttaan kertoa asioista avoimesti Facebookissa. Siellähän sen voi nähdä entiset ja tulevat opiskelijatoverit, esimiehet ja elämän rakkaudet. Tänä päivänä en voi kun kiittää tuosta rohkeudesta. Sen seurauksena minäkin rohkaistuin. Toivon, että joku minunkin seuraajistani rohkaistui.
Ennaltaehkäisevässä työssä auttaa, että ongelmat tuodaan näkyviksi. Näkymättömiä ongelmia on vaikea ratkoa. Siksikin on tärkeää, että kun joku hyppää ja rohkaistuu kertomaan ongelmistaan, niin hänet otetaan kiinni. Keskustanuoret ovat ehdottaneet, että jokainen nuori tapaisi psykologin kouluterveydenhuollon kautta. Ehkäpä stigma häviäisi ja häiriöt tunnistettaisiin varhaisessa vaiheessa. Ja vaikkei ongelmia olisikaan, niin jokainen meistä tarvitsee oppia ja neuvoja käsitellä omaa mieltä. Pidämme huolta fyysisestä terveydestä – miksi emme tekisi niin myös psyykkisen terveyden osalta?
Nuorten mielenterveysongelmat maksavat yhteiskunnalle aiheuttaen mm. sairausetuuksien käytön kasvua, poissaoloja työpaikoilta sekä syrjäytymistä työpaikoilta ja yhteiskunnasta. Nuorten työllistymisessä ja työllisyyden kasvattamisessa avainasemassa on, että nuoret ovat työkykyisiä.
Erityisesti erilaiset siirtymä- ja nivelvaiheet ovat kohtia, jolloin riski pudota palveluiden ulkopuolelle on suuri. Tällaisia kohtia ovat esimerkiksi peruskoulun, toisen asteen opintojen tai varusmiespalveluksen päättyminen, välivuodet ja työelämään siirtyminen. Tarvitsemme yhteistyötä koulu- ja opiskelijaterveydenhuollon sekä työvoimapalveluiden kesken. Nuorten Ohjaamo-toiminta on esimerkki siitä, että palvelut on koottu yhdelle luukulle ja nuoren hakiessa apua, ohjaamon ammattilaiset ohjaavat nuoret tarvitsemansa avun äärelle. Ohjaamojen toiminnalle toivon jatkoa ja pysyvyyttä, jotta tietoisuus Ohjaamojen toiminnasta leviäisi nuorten keskuudessa.
Kirjoitukseni alussa kuvaamassani tilanteessa yhteiskunnan tukiverkot toimivat, kun poliisit tulivat paikalle ja auttoivat pelastamaan nuoren ihmisen hengen. Tukiverkkojen koppia tarvittaisiin kuitenkin jo aiemmassa vaiheessa. Siksi ennaltaehkäisevää työtä tarvitaan ja siksi hoitoon pääsyä tulee helpottaa.