Keskustakonkari Kääriäisen Seppo heitti keväällä 2019 Suomenmaan haastattelussa ilmaan kysymyksen: Mikä on Keskustan rooli 2020-luvulla? Tarvitaanko meitä? Vastausta ei tarvitse kauaa miettiä. Kyllä tarvitaan. Mielestäni jokaisen meistä keskustalaisista on hyvä pysähtyä pohtimaan, että mitä 2020-luvun keskustalaisuus tarkoittaa.
Keskusta tiedetään ja tunnetaan aluepolitiikasta. Mitäs se aluepolitiikka sitten tarkoittaa tai mitä sen pitäisi tarkoittaa? Minulle aluepolitiikka tarkoittaa koko Suomen tasapainoista kehittämistä ja tasa-arvoa eli alueiden ja alueiden ihmisten välillä. Hyvää elämää voi olla niin maalla kuin kaupungissakin. Kyse ei ole siitä, että kumpi voittaa, vaan miten Suomi pärjää. Yhteistyötä ja kumppanuutta tarvitaan, jos haluamme saada koko Suomen resurssit käyttöön.
Emopuolueemme Keskusta on ainoa puolue, jonka arvoista löytyy paikallisuus. Keskusta on ihmisten keskellä, johon jokainen voi liittyä ja tulla mukaan vaikuttamaan lähiyhteisöönsä ja –ympäristöönsä. Se, että puolueemme arvona on paikallisuus, tarkoittaa minulle myös sitä, että pyrimme ymmärtämään alueiden erikoisuuksia sekä sitä, millaista elämä on muualla kuin omalla kotiseudulla. Kykeneekö jokainen meistä hyppäämään toisen ihmisen saappaisiin?
Minä kasvoin alle 20 000 asukkaan kunnassa Kempeleessä, Oulun kaupungin kupeessa. Kouluni kävin kuudensadan oppilaan kouluissa. Kyläkouluista kuulin ensimmäistä kertaa 15-vuotiaana, kun liityin Keskustanuoriin. Tutustuin ihmisiin ympäri Suomen ja halusin oppia ymmärtämään alueiden erilaisuutta. Jo tuolloin pidin tärkeänä, että arjen peruspalvelut ovat kaikkien ihmisten saatavilla postinumerosta riippumatta.
Itsenäistyessäni muutin Kempeleestä Ouluun ja myöhemmin Oulusta Helsinkiin. Helsingistä löysin tieni Rovaniemelle. Jokaisessa paikassa elämänmenot ovat hieman erilaisia, plussineen ja miinuksineen. Eniten silmiäni ovat avanneet lappilaiset ystäväni, jotka ovat kertoneet elämänmenostaan ja arjestaan harvaan asutulla seudulla Lapissa. Pohjoisessa minä olen vuorostani puhunut elämänmenosta Helsingissä. Olen huolissani siitä, että nämä erilaiset elämänmenot asetetaan vastakkain. Myös me keskustalaiset sorrumme tähän aika-ajoin. Se mikä toimii kylissä, ei välttämättä toimi kaupunginosissa, ja toisinpäin. Olen luonteeltani optimisti ja pyrin löytämään asioista positiivisia puolia. Minusta olisikin tärkeää, että alueiden erikoisuuksia ja erilaisia elämänmenoja tuotaisiin enemmän esille.
Huomattavalle osalle meistä liikkuva elämäntapa ja monipaikkaisuus ovat arkipäivää. Perhe, opinnot, työ tai vaikkapa kesämökki voivat sijaita eri paikkakunnilla. Itse koen niin Kempeleen, Oulun kuin Rovaniemenkin kodikseni. Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen selvitti edellisellä hallituskaudella kaksoiskuntalaisuuden esteitä ja mahdollisuuksia. Perustuslaki asettaa tiettyjä ehtoja esimerkiksi verotukseen ja äänioikeuteen liittyen. Tästä huolimatta kunnat voivat osallistaa ihmisiä tarjoamalla esimerkiksi digitaalisia vaikutusmahdollisuuksia. Tällöin vaikuttamaan pääsisivät niin asukkaat kuin kesämökkeilijätkin tai opiskelijat.
Palaan vielä lappilaisiin ystäviini. Jos minä kuvaan lapissa into piukeana poroja, kun niitä sattuu tulemaan vastaan, niin ystäväni naureskelevat asialle. Minun vuoroni oli nauraa, kun ystäväni kuvasi puluja Tampereen rautatieasemalla. Molemmissa tapauksissa arkipäiväisyys näkyy. Se riippuu vain siitä, mistä näkövinkkelistä asiaa katsoo.